"Ensimmäinen
soittimeni oli kontrabasso, jota opiskelin musiikkiopistossa kahdeksan
vuotta. Tanssimuusikon urani alkoi veljeni Benin
bändissä 1973. Soitin muutaman keikan kitaraa, sitten
olin kapakkarumpalina ja välillä basistina. Laren
tultua bändiin on pääsoittimeni ollut basso.
Välillä vingutan kitaraa ja
olinpa muutaman vuoden kosketinsoittajanakin. Olen yhtyeemme toinen
solisti. Minun kynästäni on lähtöisin lähes
kaikki Ässien levyttämät kappaleet. Nimeni löytyy
myös mm. Lea Lavenin, Juhamatin ja Marita Taavitsaisen
levyiltä. Beni Siltalan Yhteinen Onni LP:llä, vuodelta -78, on
ensimmäinen levytetty kappaleeni "On onni luona sun".